Kulosaaren metroaseman remontti

0
1155
Kulosaaren metroaseman remontti alkoi kesäkuun alussa. Juha Saarikoski Helsingin liikennelaitokselta kertoo Helsingin uutiset –lehdessä, että peruskorjaus etenee hyvin, mutta aikataulu saattaa olla liian tiukka, jotta asema voitaisiin ottaa käyttöön loka-marraskuussa 2010. Alun perin remontin arvioitiin kestävän 4-6 kuukautta. Tuoreimman arvion mukaan se voi valmistua alkuvuodesta 2011. Liikennekurjuus on siis toistaiseksi venähtänyt vajaasta puolesta vuodesta lähes vuoteen, eikä metroaseman raunioilla vallitseva kuolemanhiljaisuus lupaa parempaa.

Saarikoski syyttää ennakkosuunnitelmasta poikkeavaa työmäärää ja lupaa, että korvaavat liityntälinjat jatkavat aseman valmistumiseen asti. 

 

Bussi 16X liikennöi metron liikennöintiaikoina 8-15 minuutin vuorovälillä. Kulosaaren puistotiellä on kolme väliaikaista pysäkkiä: Rantatöyry Kulosaaren puistotie 52:n kohdalla, Kulosaari (M) Kulosaaren puistotie 44:n kohdalla vastapäätä metroaseman sisäänkäyntiä sekä Purjehtijankuja Kulosaaren puistotie 26:n kohdalla. Bussi pysähtyy myös kaikilla reitin varrella olevilla linjan 16 pysäkeillä. Herttoniemessä 16X lähtee K-Supermarket Hertan ja metron läntisen sisäänkäynnin vierestä.

Kulosaaren motista pääsee Kulosaarentietä ja Risto Rytin tietä kulkevalla bussi 16:lla sekä Itäväylää kulkevilla busseilla 58, 58B, 59 ja U-linjan busseille 830-870. Yöbussit palvelevat normaalisti. U-linjojen busseissa ei myydä HSL:n kertalippuja, mutta Itäväylän linjoille 830-870 voi vaihtaa HSL:n kertalipulla. Matkakortit ja matkailijaliput kelpaavat U-linjoilla normaalisti.

Tietoja remontista jakaa joukkoliikennesuunnittelija Miska Peura, HSL, puhelin 09 4766 4363, miska.peura@hsl.fi.