(Kulosaarelaiset-lehti 2017-2, s. 6-7)
Kulosaari, joka tunnettiin ainoastaan nimellä Brändö 1920-luvulle asti, sai alkunsa huvilakaupunkina ja kaupunginosana vuonna 1907. Kymmenen nuorta idealistia, joiden joukossa oli monta arkkitehtia – esimerkiksi Armas Lindgren, Lars Sonck ja Bertel Jung – päätti perustaa saarelle modernin huvilakaupungin. Siinä yhdistyisivät sivistys ja turmeltumaton luonto, terveellinen elintapa ja tasapainoinen perhe-elämä. Ajatus oli ilmassa. Monet yhteisöt ostivat maa-alueita Helsingin ulkopuolelta luodakseen uudenlaisia ei-kaupunkimaisia asuinalueita. Kulosaaren perustajien esikuvia olivat ulkomaiset huvilayhdyskunnat esimerkiksi Lontoossa ja Tukholmassa.
Toukokuun 12. päivänä 1907 joukon toiminnanmies Allan Granfelt osti vapaaherran leski Eva Cronstedtilta Brändön saaren ja Kivinokan. Saman tien perustettiin osakeyhtiö Brändö villastad. Jo samana vuonna Lars Sonck laati Kulosaaren ensimmäisen maankäyttösuunnitelman ja marraskuussa päästiin myymään tontteja. Ensimmäinen kauppa, joka koski nykyisiä osoitteita Honkaluodonrinne 4 ja Hopeasalmentie 5 allekirjoitettiin 29.11.1907. Seuraavana vuonna valmistui ensimmäinen huvila nykyisen Kulosaaren puistotie 34:n kohdalle. Viisi vuotta myöhemmin Kulosaaren etelä-, itä-, ja länsirannoille oli pystytetty viitisenkymmentä huvilaa.
Vuoteen 1926 asti saaren haltija oli AB Brändö Villastad. Tonttien ostajien tuli noudattaa yksityiskohtaisia säännöksiä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, jotka määriteltiin AB Brändö Villastadin kauppakirjaan sisällytetyillä kauppaehdoilla. Tontin ostaneet eli tonttien omistajat sitoutuivat maksamaan tietyn summan esim. Helsinkiin vievän sillan ja vesi- ja likaviemäripääjohtojen rakennuskustannuksista. Heidän velvollisuutensa oli huolehtia tontteihin rajoittuvista teistä ja kaduista. Osakeyhtiö saattoi määrätä maksettavaksi myös koko huvila-aluetta koskevia kustannuksia. Kulosaari kuului Helsingin maalaiskuntaan vuoteen 1916 asti, jolloin se sai taajaväkisen yhdyskunnan statuksen ja itsehallinto-oikeuden. Tavoitteena oli kuitenkin täydellinen itsenäisyys. Siihen tarvittiin ensin oma seurakunta, joka onnistuttiin perustamaan vuonna 1921, ja seuraavana vuonna syntyi maalaiskunta, jonka virallinen nimi oli Kulosaaren Huvilakaupungin maalaiskunta.
AB Brändö Villastad oli tehnyt Kulosaaresta nopeasti modernin elinympäristön. Asukasluku kasvoi rajusti alkuaikoina: vuonna 1910 oli 240, vuonna 1916 jo 787 kulosaarelaista. Puhelin saatiin saarelle 1909 – vuonna 1910 oli 9 ja vuonna 1916 89 puhelinta – ja sähkö 1910. Vapaaehtoinen palokunta käynnistyi vuonna 1911, postikonttori avattiin 1916, vesi- ja viemärijohtoverkosto valmistui vuonna 1920. Yhteyksiä kaupunkiin hoiti aluksi oma pieni höyrylaiva Brändö, joka valitettavasti ajoi vuonna 1909 lumipyryssä karille. Vuonna 1910 valmistui raitiovaunua kuljettava höyrylautta ja raitiotie, joka kulki ensin Sörnäisiin, vuodesta 1913 Kauppatorille. Puinen kääntösilta, jossa oli raitiotiekiskot, valmistui joulukuussa 1919.
Vuonna 1917, ennen Suomen itsenäistymistä, valmistuivat Kulosaaren nykyiset maamerkit: Rantahotelli, joka tunnetaan nykyään Wihuri-talona, Domus, Ribbinginhovin rivitalot, Villa Rurik ja Kiinan lähetystön päärakennus.
