Kulosaari
Kulosaari ei ole mikä tahansa saari vaan Helsingissä sijaitseva ainutlaatuinen kaupunginosa, joka yhdistää rikkaan historian ja modernin elämäntavan.
![Meren ympäröimä Kulosaari kuvattuna ilmasta.](https://kulosaarelaiset.fi/wp-content/uploads/2024/03/Kulosaari_ilmakuva_pienennetty.jpg)
Kulosaari tänään
Kulosaari (ruots. Brändö) on saari, entinen kunta ja nykyinen Helsingin 42. kaupunginosa Kaakkois-Helsingissä, Helsingin suurpiiri 6:ssa. Saari sijaitsee Herttoniemen ja Sörnäisten välissä, ja sen molemmilta puolilta johtavat salmet Vanhankaupunginlahdelta Kruunuvuorenselälle. Alue tunnetaan vanhana huvilakaupunginosana, joskin saarella on 1960-luvulta lähtien ollut myös jonkin verran kerrostaloasutusta. Vanhat huvila-alueet sijaitsevat pääasiassa saaren eteläisillä ja itäisillä ranta-alueilla, kerrostaloalue taas saaren keskiosassa, joka 1960-luvulle saakka oli pysynyt rakentamattomana. Kaupunginosaan kuuluu myös Kivinokan niemi Kulosaaren saaren pohjoispuolella. Helsingin hallinnollisessa jaottelussa tunnetaan myös Kulosaaren peruspiiri, joka kattaa Kulosaaren osa-alueen lisäksi Mustikkamaa-Korkeasaaren osa-alueen.
Asukkaita Kulosaaressa oli miltei 4 000 vuoden 2019 lopussa ja osa-alueen pinta-ala on 1,81 km². Kulosaaren asukkaiden keski-ikä on kaupungin kolmanneksi korkein, asukkaista 20,6 % on yli 64-vuotiaita.