Hullaantunut Nagasakista – retket Japanissa, osa I
TEKSTI JA KUVAT: ANNA-MARIA WILJANEN
こんにちわ – konnichiwa – hei! Tässä kolumnisarjassa kerron, miltä Kulosaari näyttää maailman suurimmasta metropolista, Tokiosta, katsottuna. Kerron japanilaisen kulttuurin ja elämän erikoisuuksista, vuodenajoista, kirsikankukkien katselusta, japanilaisesta ruoasta, arkkitehtuurista, kuvataiteesta ja vähän muustakin! Tervetuloa nojatuolimatkalle nousevan auringon maahan!
Japani on matkailijalle todellinen aarreaitta, jossa ultramoderni yhdistyy traditionaaliseen kulttuuriin henkeäsalpaavan kauniilla luonnolla ja suussa sulavalla gastronomialla höystettynä. ”Muista, että ’oikea’ Japani alkaa vasta Tokion ulkopuolella” – tämän lauseen olen kuullut siitä lähtien, kun muutin Japaniin. Tänään, asuttuani Tokiossa yli kuusi vuotta, olen ehdottomasti samaa mieltä. Tokio, kuten muutkin pääkaupungit, on erilainen, elämän tempo hektinen ja ihmisiä on todella paljon joka paikassa. Kaupungilla on ehdottomasti oma viehätyksensä, josta pidän todella paljon, mutta on hyvä hakea vastapainoa metropolin ulkopuolelta. Näin ollen tämän vuoden kolumneissa keskityn matkoihin Japanin sisällä.
Japanilaiset matkustavat sankoin joukoin uudenvuoden jälkeen, minkä 1.–3.1. ajoittuvat kansalliset vapaapäivät mahdollistavat. Tämä tarkoittaa myös sitä, että juna- ja hotellivaraukset tulee tehdä todella hyvissä ajoin. Mahdollisista ruuhkista huolimatta halusimme aloittaa lohikäärmeen vuoden viikonloppumatkalla, mutta minne? Olemme mieheni kanssa matkustaneet melko paljon, mutta sitten muistimme, ettemme ole vielä käyneet Kyūshūn saarella olevassa Nagasakissa – sinne siis. Nagasaki (japaniksi 長崎市) on japanilaisittain melko pieni kaupunki (väkiluku noin 430 000) ja sillä on monisyinen, rikas historia, jonka juuret ulottuvat vuosisatojen taakse, mutta jostain syystä tämä huikean kaunis ja kulttuuriperinnöltään rikas kaupunki on jäänyt suurempien kaupunkien varjoon – aivan syyttä! Yksi kaupungin nähtävyyksistä on sen suuri luonnonsatama, jota hollantilaiset ja portugalilaiset käyttivät kauppaa varten jo 1500-luvulta lähtien. Meren läheisyys pitää myös lämpötilan miellyttävänä. Satamassa löytyy vieri vieressä pittoreskeja kala-ravintoloita, joissa raaka-aineiden tuoreus on taattua ja hinnat edulliset.
Eurooppalaisten pitkään jatkunut läsnäolo selittää myös kaupungissa yhä nähtävät kristilliset rakennukset (englanniksi Hidden Christian Sites in Nagasaki Region, japaniksi 長崎と天草地方の潜伏キリシタン関連遺産). Unescon maailmanperintölistalle kuuluviin rakennuksiin kuuluu sekä Nagasakin että Kumamoton prefektuureissa sijaitsevia rakennuksia. Yksi rakennuksista, Ōura katedraali (japaniksi 大浦天主堂) rakennettiin 1864 kahdenkymmenenkuuden japanilaisen marttyyrin muistoksi, jota kokivat marttyyrikuoleman 1597. Sitä pidetään Japanin kuuluisimpana katolisena kirkkona ja kansallisaarteena. Katedraalin rakennusmestarina toimi Koyama Hidenoshin, joka vastasi myös lähellä sijaitsevista Glover Gardenin rakennuksista.
Glover Garden (japaniksi グラバー園) on useista eurooppalaista arkkitehtuuria edustavista rakennuksista ja niiden välisestä puutarhasta koostuva ulkoilmamuseo. Alue on nimetty skotlantilaisen kauppiaan Thomas Gloverin (1838-1911) mukaan. Hän oli edistyksellinen yrittäjä, joka kunnostautui kauppahuoneen ohella laivarakennus- ja kaivostoiminnassa. Alueen keskiössä on Gloverin rakennuttama puurakennus nimeltään Glover Residence, joka on vanhin eurooppalaistyylisesti tehty rakennus Japanissa. Siellä aika tuntuu pysähtyneen. Turistit voivat halutessaan vuokrata ajanhenkiset vaatteet ja vaellella niihin pukeutuneina, jos haluavat uppoutua 1800-luvun puolivälin tunnelmaan. Rakennus ja sitä ympäröivä puutarha olivat huikean kauniita, ja näkymä satamaan mahtava. Sisätilojen tunnelma oli hyvin todenmukainen, ja tuntui kuin kauppias Glover olisi vain kävelyllä, ja palaisi pian kotiin. Alueella sijaitsee myös muita rakennuksia. Mutta ei siinä vielä kaikki. Glover Gardenissa on myös Giacomo Puccinia (1958-1924) ja kuuluisaa japanilaista sopraanoa Tamaki Miuraa (1884-1946) esittävät muistomerkit, sillä paikka liittyy löyhästi Puccinin kuuluisaan Madama Butterfly -oopperaan. Sen libretto perustuu puolestaan Pierre Lotin (1850-1923) osittain omaelämäkerralliseen Madame Chrysanthème -novelliin. Sen päähenkilönä on työkomennuksella Nagasakissa oleva laivaston upseeri, joka rakastuu kivenheiton päässä Glover Gardenista asuvaan japanilaisnaiseen.
Kahden päivän aikana ehtii näkemään paljon. Me tutustuimme mm. Inasa-vuoreen, Glover Gardeniin ja Dejima-alueeseen, joka oli hollantilaisten kauppiaitten kaupunginosa. Mikään näistä ei kuitenkaan ollut yhtä mieleenpainuva kuin vierailu Nagasaki Atomic Bomb Museumiin. Olemme aiemmin käyneet Hiroshiman museossa, mutta tunnelma täällä oli erilainen. Sunnuntaiaamuna museoon oli jo pitkä jono, ja käyntiä odottavien keskuudessa täydellinen hiljaisuus. Ensimmäisessä salin mustaksi maalatulla seinällä näkyi ainoastaan päivämäärä 1945.8.9. jolloin atomipommi räjähti noin 500 metrin korkeudessa Nagasakin yllä (klo 11:02 aamupäivällä). Seuraavassa salissa oli esillä katolisen Urakami-katedraalin ja sen esineistön jäännöksiä. Saliin tuli iäkäs japanilaispariskunta. Katedraalin raunioista löytyneen rukousnauhan nähtyään vaimo alkoi itkemään. Toimin vaistonvaraisesti menin hänen luokseen ja halasin häntä kysyen, onko kaikki hyvin. Japanilaiseen tyyliin nainen pyysi anteeksi tunteenpurkaustaan, mutta jatkoi samalla halausta. Tässä vaiheessa minäkin herkistyin. Liikutus jatkui seuraavassa salissa, jossa oli esillä jäljitelmä Fat Man-atomipommista. Salissa esiteltiin sitä, miten räjähteen välittömässä läheisyydessä olleesta päiväkodista ja vankilasta jäi jäljelle, ja miten henkiin jääneitä hoidettiin askeettisissa oloissa.
Museon läheisyydessä on puisto rauhalle, joka luo toivoa siitä, ettei Hiroshiman ja Nagasakin kohtalo tule koskaan toistumaan. Molemmat museot ovat koskettavia paikkoja, joissa vierailu voi tuntua ahdistavalta, mutta samalla ne toimivat muistutuksena rauhan tärkeydestä ja ihmiskunnan yhtenäisyyden välttämättömyydestä. Mielestäni jokaisen ihmisen, ja aivan erityisesti poliitikkojen ja päättäjien tulisi vierailla näissä museoissa, jotta he ymmärtäisivät Ei koskaan enää -merkityksen tärkeyden.
Museokäynnin jälkeen tuntuu rauhoittavalta nauttia Nagasakia ympäröivästä vehreästä vuoristosta, joka tarjoaa mainiot ulkoilumahdollisuudet patikoinnin ystäville, mutta myös tilaisuuden metsäkylpyihin (japaniksi shinrin´yoku森林浴). Ne lievittävät stressaantunutta mieltä. Auringon laskiessa vuorten taakse – näkymä on todellakin maaginen – kuten Nagasakikin!
Kirjoittaja on kulosaarelainen, Tokiossa toimivan Suomen Japanin instituutin johtaja.
